MOOTTORIPYÖRÄLLÄ TANSKAAN JA TAKAISIN
TORSTAI 2.6.05
Lähtöpäivä. Laukut on pakattu, visiirit puhdistettu, ajokamppeet valmiina, tankki täynnä, roskat viety ulos ja kukat kasteltu. Ainoastaan Maxin kanssa on edelleen pientä hienosäätöä… Tänään pitäisi ehtiä lähelle Tukholmaa, mutta vilkut on vielä asentamatta ja kaikenlaista muuta pientä. No, ei hätää! Vilkkuja ei saatu toimimaan, mutta ainahan vanhalla kunnon käsimerkki-systeemillä pärjää. Vakuutuksetkin oli vielä vähän retuperällä, mutta onneksi asia hoitui puhelimen välityksellä ja Green Cardit saisimme noudettua menomatkalla tutulta vakuutusmieheltä Kemistä. Kun viiden aikaan viimein pääsimme matkaan, oli ilma hyytävä ja kostea. Päätimme kuitenkin paahtaa niin pitkälle kuin sielu sietäisi. Utopistisena tarkoituksenahan oli ehtiä seuraavaksi päiväksi Tanskan pohjoiskärkeen Fredrikshavniin. Kurvasimme siis Haaparannan kautta Ruotsin maalle. Matkaa tehtiin moottoritietä ja totesimme, että ruotsalainen liikennekulttuuri oli suomalaista huomattavasti kohteliaampaa: tietä annettiin auliisti motoristeille. Maisemia ei tässä vaiheessa vielä voinut suuremmin kehua.
Lopulta illan hämärtyessä viima ja sade lannistivat meidät ja majoituimme yöksi Skellefteå:n leirintäalueelle.  Matkaa kertyi vaatimattomasti n. 350 km, mutta uni maistui, koska tiedossa oli seuraavaksi päiväksi  melkoisen paljon pidemmästi ajettavaa.
logo
Varusteiden viilausta
PERJANTAI 3.7.05
Päivä valkeni pilvisenä, kosteana ja viileänä, mutta reippaina olimme tien päällä jo kahdeksan aikoihin.  Edessä olisi yli tuhannen kilometrin taival Göteborgiin, josta lähtisi lautta Tanskan puolelle. Jatkoimme matkaa moottoritietä, koska maisemareiteille ei olisi nyt aikaa (kumma kyllä, sitä ei tuntunut olevan koko reissun aikana..) Tankkausvälit olivat n. 250 km:n välein. Kova urakka Maxin uuden tankin hitsaamisessa oli kannattanut, koska pystyimme nyt tankkaamaan samaan tahtiin. Fazer kulutti koko matkan ajan n. litran vähemmän satasella, vaikka olikin täydessä lastissa. Maxin nakumalliin istui vain tankkilaukku ja reppu kuskille. No, ehkä ne valtavat voimat tarvitsivat myös valtavat määrät polttoainetta…
logo
Nakumalli
logo
...ja kuormajuhta
Ajettiin tasaisen tappavaan tahtiin ja välillä tuli taas vettä. Sundsvallin kieppeillä aurinkokin käväisi esillä ja tankkauspaikalla jututimme paikallista motoristia, joka puhui selvää suomea. Kaveri oli matkalla Eskilstonaan rokkihäpeninkiin ja saimme kuulla että Etelä-Ruotsissa olisi tulevana viikonloppuna myös maan suurin custom -kokoontuminen. Ko. kokoontumisesta kuulisimme vielä myöhemminkin… Pienenä vinkkinä muuten, että Ruotsissa voi luottokortilla tankata kerrallaan 400 kruunun edestä. Huomasimme tämän kun tankkasimme vuorotellen molemmat pyörät samalla kortilla. Matka jatkui ja Gävlessä muistimme, että meillä ei ollut mitään tietoa siitä, mihin aikaan viimeinen lautta Tanskaan lähtisi Göteborgista. Pienen pähkäilyn jälkeen soitimme suomeen parille kaverille, jotka tarkistivat asian netistä; lautta lähtisi varttia vaille puolenyön. Ei muuta kun tien päälle taas. Ehdimme myös harkita poikkeamista valtaväylältä, mutta päädyimme lopulta reittiin Tukholman kautta.
Tämä osoittautui myöhemmin vikatikiksi.
Tukholman lähellä suma seisoi kolmella kaistalla ja Ruottin pääkaupungin ohituksessa hurahti tovi jos toinenkin. Lisäksi niskalihakset alkoivat olla melko kireinä ja kellokin näytti jo vaikka mitä. Mutta ei kun suomalaisella sisulla vaan! Ajateltiin pistää hommaan vauhtia ja ajettiinkin noin tunnin verran melkoista kyytiä, mutta vihdoin järki voitti; reippaassa sateessa kaarroimme Örebron esikaupunkialueella eksoottisen Hotelli Kakadun pihaan. Olo oli vähän kuin Floridassa, kun katseli hotellin turkooseja seiniä ja vaaleanpunaista nimikylttiä, mutta majoitus osoittautui ihan onnistuneeksi. Hinta oli edullinen ja ihan kohtalaista ruokaakin paikasta sai. Ja ne puhtaat kuivat lakanat! Matkaa tuli mittariin noin 850 km ja se kyllä tuntui ranteissa ja niskassa. Tiet olivat pohjoisemmassa olleet osaksi melko heikossa kunnossa, mutta ohituskaistoja oli riittävästi ja ruotsalaisten liikennekäyttäytyminen takasi joustavan matkan edistymisen. Maisemia ei juuri ehtinyt ihailla, mutta maasto tuntui muuttuvan sitä vehreämmäksi mitä etelämmäksi siirryttiin.
LAUANTAI 4.6.
Kännykkä herätti seitsemältä ja sitten aamiaiselle. Teetä ja sämpylöitä ja mussutellen katseltiin vetistä ilmaa ja  alkoi tuntua, että pitää olla vissiin pikkusen pöljä, kun lähtee vapaaehtoisesti moiseen keliin tien päälle.  Mutta niin sitä vaan köytettiin taas kamat pyörien (tai siis sen YHDEN pyörän) päälle ja suunnattiin etelään.  Vettä tuli enemmän ja vähemmän ja lisäksi osa matkasta oli ihan tavallista kaksikaistaista, joten ohituspaikkojen kyttääminen alkoi pikkuhiljaa kuumentaa Fazer-kuskin hermoja. Noin 300 km:n pikataipaleen jälkeen kuitenkin saavuttiin Göteborgiin. Ja sitten vaan satamaan! Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Aluksi seurailtiin liikennemerkkien laiva-kuvia ja päädyttiin lossille joka vei autoja näköetäisyydellä olevalle saarelle.  Samaa reittiä siis takaisin ja kuin vahingossa osuttiin oikean sataman lähelle. Aikamme edestakaisin ajeltuamme päädyimme vihdoin Stena Linen laivalaiturille ja jouduimme jälleen soittamaan suomeen henkilökohtaiselle ”matkatoimistovirkailijallemme”, kun missään ei näkynyt laivaa, aikatauluja tai virkailijoita.  Kaikenlaisen sähläilyn jälkeen löysimme lopulta terminaalin, josta ostaa liput ja pari sämpylää.  Olimme tietysti myöhästyneet melko täpärästi edellisestä lautasta ja seuraava lähtisi neljän aikaan.  Liput olivat yllättävän kalliit: 2 henkilöä + 2 pyörää yhteen suuntaan maksoi 97 euroa. Aikanamme pääsimme ajamaan laivaan ja siinä tapahtui matkan ainoa ”liikenneonnettomuus”,  eli pyörät kolahtivat toisiinsa ruumassa ja Fazer kellahti kyljelleen. Pari lastaajaa oli heti ajan tasalla ja  pyörä saatiin nopeasti pystyyn. Onneksi sivulaukut olivat pehmentäneet kaatumista ja kaikki näytti olevan ok. Asettelimme pyörät paikoilleen, kiinnitimme ne tukevasti räikkäliinoilla ja kapusimme yläkannelle.
logo
Adjö Sverige
logo
Kohti Tanskaa
Katselimme hetken maisemia kannella ja siirryimme sitten sisätiloihin nauttimaan hyvin ansaittua olutpullollista ja matkalaisen peruseinestä: kinkku-juustosämpylää. Tax free ostoksia tehtiin pienen viskipullon verran (joka kulkeutui loppujen lopuksi avaamattomana Suomeen saakka). Lautta saapui seitsemän aikoihin Fredrikshavniin ja tarkistimme kartasta reitin V-Max kokoontumiseen.  Ajoimme maihin ja muutaman kilometrin päässä satamasta kaartoi sivutieltä tutun näköinen pyörä eteemme. Kurvailimme tyytyväisenä tanskalaisen maxi-kuskin perässä suurehkon maatilan pihalle. Sammutimme moottorit ja jäimme hämmentyneinä katsomaan pientä märkää kylttiä pihamaalla, jonka mukaan juuri täällä järjestettiin kansainvälinen V-Max meeting. Missään ei näkynyt yhtään pyörää eikä yhtään ihmistä, lukuun ottamatta sitä tanskalaista kaveria ja hänen tyttöystäväänsä (joka oli paikalla autolla). Pihalle viritetyn katoksen alla kyyhötti yksinäinen tehopenkki. Mielessä kävi, että myöhässä ollaan ja pahasti. Maxi-kuski käveli luoksemme ja tervehti kädestä pitäen. Hän kyseli olimmeko tulleet kaukaakin ja pudisteli päätään, kun kerrottiin, että suomestahan me. Kaveri selitti, että pyörät ja kuskit olivat sisäpihalla ja osoitti yhtä ovea, josta voisi mennä sisälle ilmoittautumaan. Sisätilat osoittautuivat vanhan maatilan suuriksi kiviseinäisiksi saleiksi. Kyseessä oli ehkä vanha navetta tai talli. Meitä tuli tervehtimään suurikokoinen tanskalainen, joka kertoi, että paikalla oli peräti yksi maamiehemme.  Kävimme maksamassa ilmoittautumismaksun ja meille selitettiin, että ulkomajoitus oli siirretty sisätiloihin kehnon sään vuoksi. Teltan sai halutessaan tietysti pystyttää uloskin, mutta muut olivat telttoineen sisällä. Siis teltassa sisällä? Hetken luulimme ymmärtäneemme väärin, mutta sitten näimme majoitustilat: kyseessä oli toinen suuri, korkea tila jossa oli betonilattia ja kiviseinät. Teltat oli todellakin pystytetty sisälle ja pyörät saivat olla samassa tilassa. Kätevä ratkaisu, joskin hieman kostea, koska edellisenä päivänä kastuneet vaatteet eivät ehtineet vielä sunnuntaiksikaan kuivua.
logo
Pyörät tallissa
logo
Ulkmajoitusta sisätiloissa
Ilta sujui mukavaan malliin: juteltiin paikallisten ja sen yhden suomalaisen kanssa (kaveri oli tullut paikalle Porista). Suomen V-Max klubin edustus oli todellakin melko pientä, mutta laatu korvaa määrän: Kuivaniemestä Fredrikshavniin tulee matkaa n. 1750 km ja sillä saa pisimmältä tulleen V-Max kuskin –palkinnon! Laukkuihin ahdettavaksi saatiin mm. 4 litraa öljyä ja muuta tarpeellista motoristikamaa. Illan kuluessa paikalle saapui myös pari nuorta naista, joiden esitys näytti uppoavan erityisen hyvin miespuolisiin motoristeihin. Oli vissiin kuuma, kun tyttöjen piti riisua kaikki vaatteetkin… No, paikalla oli myös ihan hyvä rokkibändi ja bailaamistahan olis voinut jatkaa vaikka aamuun, mutta väsymys voitti ja kolmen maissa siirryttiin unten maille rankan päivän jälkeen.
logo
Osaisko joku suomentaa?
SUNNUNTAI 5.6.
Aamulla heräiltiin omaan tahtiin ja kun vihdoin kömmittiin teltasta oli osa porukasta jo lähtenyt kohti uusia seikkailuja. Norjalaiset olivat joutuneet starttaamaan jo seitsemältä ehtiäkseen Osloon menevään lauttaan.  Käytiin runsaalla aamiaisella ja alettiin kasata leiriä. Puolen päivän aikaan oltiin taas tien päällä ja eturengas kohti etelään. Tavoitteena oli ehtiä illaksi lähelle Kööpenhaminaa, jotta voisimme seuraavana päivänä ajaa Öresundin sillan yli ja Ruotsin halki Tukholmaan. Ajeltiin aluksi pienempiä teitä, jotka kiemursivat maaseudun idyllisten kylien läpi. Maisemat näyttivät tosi mukavilta ja ajo olisi maistunut vielä makeammalta ellei kova tuuli olisi puhaltanut luihin ja ytimiin. Lisäksi taivaalla ajelehti jälleen musta pilvimatto sadetta ennustaen.
logo
Tanskalaista maalaismaisemaa
Yhdellä pikkutiellä ajoimme jonkin verran harhaan ja karttaa tutkiessa vierähti taas aikaa. Päätimme palata moottoritielle, jotta ehtisimme ainakin Fynin saarelle illaksi. Loppumatkan kohokohta taisi olla Ison Beltin sillan ylittäminen. Mahtavat näköalat! Moottoritiellä ajaessa sattuu joskus kääntämään kahvaa vähän liian reippaasti. Ja sitten saattaa käydä niin, että perässä on poliisi. Näin kävi myös Tanskassa, mutta siihen se yhtäläisyys suomen viranomaisten kanssa loppuikin. Moottoripyöräpoliisi ohitti meidät ja näytti max-kuskille merkkiä seurata häntä lähimmälle rampille.  Ei auttanut muu kuin seurata Fazerilla perässä. Mielessä kävi kaikki mahdolliset rangaistukset: sakkoja vähintään, ehkä kortti pois ja maitojunalla kotiin. Prrr..le! Poliisi pysähtyi, nousi pyörän päältä ja vilautti takin alta mustaa puseroa jossa luki isoin valkoisin kirjaimin POLIS (vähän niinku niillä FBI-tyypeillä telkkarissa!) Hän ilmoitti, että Maxin nopeus oli ollut 180 km/h, vaikka olisi saanut ajaa vain sataakahtakymppiä. Eipä sitä käynyt kieltäminen.  Poliisi katsoi tiukasti silmiin ja sanoi ” No more!” Täh! Tässäkö tämä oli? Ei sakkoja, ei laitokselle tekemään ilmoitusta, ei etes kirjallista huomautusta?!  Ylinopeutta päästellyt kuski pudisteli päätään ja myönteli ”No more! Never! I´m very sorry!”. Poliisi nyökkäsi, hyppäsi taas pyöränsä päälle ja kaartoi etsimään uusia nuhdeltavia. Taisi päätellä, että oli turha alkaa ymmärtämättömien turistien kanssa haaskaamaan aikaansa. Tyytyväisenä mekin jatkoimme matkaamme kohti Tanskan pääkaupunkia (emmekä tietenkään enää ajaneet ylinopeutta!). Noin 30 km ennen Kööpenhaminaa liikenne alkoi ruuhkaantua ja mieleen tuli, että eipä olis kovin herkkua ajaa joka päivä moisessa sumassa töihin. Muutaman kilometrin jälkeen tie oli kuitenkin taas vapaa ja erkanimme moottoritieltä kohti Kogea, jossa olimme päättäneet yöpyä. Leirintäalue löytyi helposti ja varasimme mökin, koska ilma oli edelleen kosteahko. Läheiseltä huoltoasemalta haettiin pekonia ja kananmunia ynnä muuta murkinaa illaksi ja aamiaiseksi. Majoitus keittolevyllä varustetussa neljän hengen mökissä maksoi 395 kruunua.  Leirintäalue oli todella siisti ja rauhallinen ja tien toisella puolen laidunsivat lehmät merenrantalaitumella.  Tyypillistä Tanskaa: tuulee ja lehmän paska haisee ; )
MAANANTAI 6.6.
Uni olisi maistunut pidempäänkin, mutta ylös oli noustava, koska illaksi olisi ehdittävä vielä Tukholmaan.  Vähän alkoi jo tuntua työltä koko loma…
logo
Aamuvarhain baanalla

Nautittiin mannermainen aamianen: munia, pekonia, tuoremehua ja leipää. Sitten matkaan taas!  Vähän oli ongelmaa oikealle valtatielle osumisessa, mutta yhden u-käännöksen jälkeen päästiin ajelemaan kohti Öresundin siltaa. Siltaan kuuluvan tunnelin jälkeen tuntui hienolta ajaa korkealla merenpinnan yläpuolella 16 km pitkää siltaa. Toisessa päässä oli jälleen maksun paikka ja pulitimme molemmat 130 tanskan kruunua (n. 17 euroa) sillan ylityksestä. Pysähdyimme maksukojujen jälkeiselle levennykselle ja kaivoimme kännykät esiin; oli aika soittaa laivayhtiöön. Mukana kulkeneesta Tanskan esitteestä oli vihdoin hyötyä, sieltä nimittäin löytyi ”Itämeren iloisimman laivaston” puhelinnumero. Nainen Viking Linen myyntipalvelussa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin iloinen. Helsingin töykeimmältä myyjältä saatiin lopulta kiskottua varausnumero, jota vastaan voisimme lunastaa kansipaikat Tukholmasta Turkuun menevään laivaan. Hyttipaikkoja ei ollut enää jäljellä. Edessä oli n. 650 km:n taival Malmöstä Tukholmaan, joten motari kutsui taas! Matka taittui tuttuun tapaan pilvisessä ja vetisessä säässä. Seuraavassa tankkauspisteessä alkoi korpeamaan ajatus laivapaikasta ilman hyttiä ja päätettiin tiedustella mikä olisi tilanne muilla laivayhtiöillä. Ei kun Tanskan esite taas esille ja soitto Silja Linelle.  Onni oli myötä: löytyi paikat pyörille, sekä hytti kuskeille. Ja myyjäkin oli huomattavasti inhimillisempi!  Helpottuneina jatkettiin matkaa. Ajaessa kiinnitimme huomiota tammikuussa riehuneen Gudrun-myrskyn aiheuttamiin suuriin metsätuhoihin. Raivaustöihin menisi vuosia, koska puuta oli kaatunut noin 12 000 hehtaarin alueelta!
Tukholman lähellä olimme juuttua tietöiden aiheuttamaan ruuhkaan, mutta pääsimme onneksi ohittamaan muutaman kilometrin mittaisen autoletkan muiden motoristien vanavedessä leveän pientareen kautta. Tukholmassa oltiin taas (yllätys, yllätys) hieman eksyksissä… Lisähankaluutta perässä ajavalle aiheutti Maxin totaalisen käsikäyttöiset vilkut. Onneksi ruotsalaiset autoilijan tuntuivat olevan pitkämielisiä. No, kysyvä ei tieltä eksy! Liikennevaloissa viereiselle kaistalle kurvasi keski-iän ohittanut suoriin housuihin ja kesätakkiin pukeutunut herrasmies enduro-mallisella BMW:llä. Punaisissa valoissa seisoessa max-kuski ehti tiedustella tietä satamaan ja iloisesti hymyilevä ruotsalaismies osoitteli kylttejä ja selitti nopeasti englanniksi ,että oikealla tiellä ollaan.  Valojen vaihtuessa mies syöksyi kuolemaa uhmaten autojen välistä matkaan ja välillä meille kädellä viittoen hän lähti ajamaan edellämme kohti satamaa. Oli täysi työ pysyä tämän salamannopean kaupunkisukkuloijan perässä,  mutta jotenkin onnistuttiin pitämään ukkeli näköetäisyydellä. Sataman lähellä hän osoitti vielä autolautoille ohjaavaa liikennemerkkiä ja kättään heilauttaen sujahti matkoihinsa. Silja Linen terminaalin lähistöllä pysähdyttiin taas pähkäilemään mitä kautta pääsisimme ajamaan laivaan ja silloin jostain kuului selvällä suomen kielellä ”Mihin te oikeen ootte menossa?” Kun käännyimme katsomaan, näimme tien toisella puolella olevalla bussipysäkillä pari tyyppiä, josta toisella oli Harley Davidsonin ajotakki. Ryhdyttiin tietysti juttusille ja kävi ilmi, että kyseessä oli motoristeja niinkin kaukaisesta ja eksoottisesta paikasta kuin Tornio. Maailma siis todella ON pieni. Kaverit olivat myös matkalla kotimaahan ja odottelivat laivansa lähtöä. Vaihdettiin pikaisesti matkakuulumisia ja saatiin neuvot mihin kannattaisi mennä kyselemään lippuvarauksia. Torniolaiset suunnistivat bussilla vielä hetkeksi Tukholman iloihin. Terminaalista saimme neuvon siirtyä suoraan lastausalueelle, josta saisimme lippumme. Pyörien luo palatessamme näimme parkkipaikalle ilmestyneen lisää suomalaisia motoristeja. Noin kymmenen hengen porukka kertoi käyneensä Norjassa, jossa he olivat kurvailleet vuoristoteitä parimetristen lumihankien keskellä. Paikalliset hiihtäjät olivat kuulemma hieman ihmetelleet suomalaisia moottoripyöräilijöitä... Lastausalueelta saimme lunastettua liput ja siirryimme odottamaan laivaan pääsyä. Ja ei aikaakaan, niin taas kuului joku suomalainen huutelevan ja tällä kertaa kutsuttiin oikein nimellä. Työkaverihan se sieltä käveli katselemaan millaisen muodonmuutoksen V-Max oli tänä vuonna käynyt läpi. Ruskettunut pariskunta kertoi ajelleensa Goldwingillään reilun viikon ajan mm. Itävallassa, Saksassa ja Tsekissä. Ilmat olivat kuulemma olleet helteiset ja saksan motarilla oli pitänyt ajaa shortseissa. Siinä tuulisessa satamassa värjötellessä se jotenkin pisti kateeksi… Ennen kuin pääsimme kurvailemaan laivan autokannelle, tutki satamavirkailijatarkastaja kaikkien matkaan pyrkivien ajoneuvot. Käytössään hänellä oli alkometriä hieman suurempi laatikko, jota hän liikutteli menopelien ympärillä. Ennen tarkastusta vikailija kysyi mistä tulemme ja olimmeko olleet custom-kokoontumisajoissa Ruotsissa.  Hieman ihmeteltiin!! Kysyttäessä syytä moiseen ”läpivalaisuun” myös pyörien suhteen, saimme kuulla, että pommeja ja tynamenttiä sitä haettiin! Oisko customporukka hieman poksautellut? No onneksi räjähteitä ei tällä kertaa kenelläkään ollut matkassa : ) ja niinpä laivaan päästiin aikanaan.  Tällä kertaa pyörien sitominen oli melkoista sähläystä. Räikkäliinat olivat likaisia ja solmuilla ja pyörät hankalassa kulmassa kiinnityskohtiin nähden. Vaikka saimme toisilta motoristeilta apua, oli laiva jo liikkeellä kun lopulta saimme pyörät kiinni ja pääsimme pois autokannelta. Etsimme laivan sokkeloista pienen pienen hyttimme ja pääsimme vihdoin kuoriutumaan kuumista ajokamppeista. Laiva saapuisi kahdeksalta aamulla Turkuun, joten illan ohjelmassa oli ruokailua, pikainen kierros tax freessä ja pari olutta baarissa. Puolen yön maissa kömmittiin väsymyksestä horjuen hytin kerrossänkyihin.
TIISTAI 7.6.
Heräsimme ilmoitukseen laivan saapumisesta piakkoin Turun satamaan. Samassa siivoojat repäisivät hytin oven auki ja toivottivat hyvää huomenta. Eivät onneksi alkaneet siivota saman tien, vaan kuuluivat jatkavan samaan tahtiin pitkin käytävää. Ei auttanut muu kun nousta ylös ja kiskoa vaatteet niskaan. Ihmeteltiin miksei kännykän herätys ollut toiminut, mutta sitten selvisi, että sehän on edelleen ruotsin ajassa! Rynnättiin vielä kuitenkin aamiaiselle, mutta jouduttiin hotkimaan se tosi pikaisesti. Äkkiä takaisin hyttiin, kamat kasaan, ajokamppeet päälle ja autokannelle. Motoristiystävät olivat jälleen olleet ystävällisiä ja irrottaneet räikkäliinat, joten meille jäi tehtäväksi vain kiireisesti kiinnittää sivulaukut ja säkki sekä heittää reput selkään. Melkeinpä viimeisinä ajoimme ulos ruumasta Turun satamaan. Pysähdyimme sataman portin lähistölle ja korjailimme pyörien lastausta paremmalle mallille. 
Näytti, että saisimme näin viimeisenä matkapäivänä vihdoinkin auringonpaistetta! Lähdimme kiireettömään tahtiin ajelemaan kohti Poria. Kotimatkaa kertyi lopulta yli 700 km koska koukkasimme Tampereen kautta. Alahärmässä pysähdyttiin pidemmäksi aikaa Mika Salo Circuitille ja käytiin kokeilemassa jotain mahanvellotinta huvipuistossa. Pohjoista kohti ajaessa sää viileni ja kylmissämme kaarrettiin kotipihaan kymmenen maissa illalla. Matkamittari kertoi että matkan kokonaispituudeksi kertyi 3 750 km. Home sweet home! Ja mitä tästä opimme?
Aikaa oli liian vähän ja matkaa liikaa. Alun perin olimme varanneet reissuun 8 päivää, mutta ahdoimme aikataulun lopulta 6 päivään, koska lähteminen viivästyi ja halusimme kuitenkin lopuksi vielä yhden lepopäivän kotona ennen loman loppumista. Tanskassa olisi ollut mukava ajella pieniä teitä, mutta tällä kertaa aikataulu ei antanut myöten. Tavaraa oli mukana hieman liikaa, koska hellevaatteita ei juuri tarvinnut, mutta ilmojahan on vaikea etukäteen ennustaa.
Ruotsi ja Tanska ovat suomalaisille helppoja maita, koska tiet ovat hyväkuntoisia (paitsi ehkä ruotsin pohjoisosassa), ruotsin tai englannin kielellä pärjää hyvin ja luottokortit käyvät monessa paikassa sekä pankkiautomaatteja löytyy suhteellisen helposti. Mukanamme oli jonkin verran ruotsin ja tanskan kruunuja, mutta esim. Silja Line:n virkailija neuvoi maksamaan liput luottokortilla, koska kurssi olisi siten meille edullisempi.
Ruotsi jäi tällä kertaa läpikulkumaaksi ja Tanskakin nähtiin melko pikaisesti, mutta se tuntui sen verran kiinnostavalta paikalta, että siihen voisi tutustua uudelleen paremmalla ajalla. Kaiken kaikkiaan rankka, mutta mielenkiintoinen reissu!
Yhteenveto
Pyörät: Yamaha V-Max 1200 vm. –85 ja Yamaha FZS (Fazer) 1000 vm. –02 Reitti: Kuivaniemi – Haaparanta – Skellefteå – Sundsvall – Tukholma – Göteborg – Fredrikshavn – Aalborg - Århus – Odense – Koge – Kööpenhamina – Malmö – Helsingborg – Jönköping – Tukholma - Turku – Kuivaniemi Kuskit: Jussi ja Liisa

sivun yläosaan->